If I Could Sleep For A While, But It's Of Her I Dream

Varmasti kaikki tietää sen tunteen kun sua stressaa niin maan älyttömästi ja elämä potkii päähän. Viime viikko meni mulla niin auttamattoman pahasti penkin alle, että kun perjantaina mun piti lähteä kaverin kanssa keskustaan tsekkaamaan Olavi Uusivirran akustinen keikka Levykauppa Äxässä, meinasin jo perua. Onneksi en perunut, sillä kun sain viettää aikaa minulle rakkaan ihmisen kanssa niin mieliala parani todella nopeasti. Plussana tietysti vielä hyvä akustinen musiikki ja Wayne's Coffeen mustikkamuffinssi ja appelsiinitee.

Tän kyseisen hysteerisen perjantain jälkeen lähin vielä lauantaina katsomaan mun isosiskoni lasten perään ja sain nauraa vähän lisää. Se on hassua huomata, kuinka paljon sun 3- ja 5-vuotiaat siskonpojat oikeasti muistuttaa sua. Näiden mun pienien hurrikaanien seurassa kun viettää pari tuntia, ei voi olla kuin hyvä mieli. Osansa mun hyväntuulisuudesta toi tietysti myös kohta 4 kuukautta vanha siskontyttöni Leona, joka on ehkä maailman hyväntuulisin ja hellyyttävin vauva.

Ja joo, tästä tuli nyt tällainen onnellisuuspostaus, koska nää on ollut viime päivien fiilikset! :) Välillä sitä vaan herää siihen, että elämässä pitää iloita pienistä asioista ja vaikka kuinka välillä ois paha olo niin kyllä kaikki oikeesti muuttuu paremmaksi.

Ps. Alin kuva on 3-vuotiaan Nooan ottama, propsit mun pikkuselle valokuvaajalle. :)

♪ The Dandy Warhols - Sleep

 

Jos Käännyt Katsomaan Taaksesi Näätkö Silloin Eteen

Kiireinen (... ja laiska) bloggaaja tervehtii täältä! Viimeiset viikot on jotenkin mystisesti kadonneet savuna ilmaan ja ihmettelen yhä, että mihin mun aika oikein katoaa. :D Edelliset 7 päivää oon juossut hektisenä paikasta A paikkaan B ja takaisin, mutta sitä ennen ei mitään mielikuvaa mihin oon päiväni hukannut.

Paitsi, että oon tässä lähipäivinä riemuinnut saapuvasta keväästä, oon ainakin lompakon tyhjyyden perusteella käynyt ihan liian monta kertaa kahvilla kavereiden kanssa. :) Yliannostus Coffee Housen vaahtokarkkikaakaotakin menee kun on hyvää seuraa. Oon nimittäin hengannut paljon meidän koulussa olevan ranskalaisen vaihtarin kanssa, joka on mainiota seuraa.

Tän lisäksi viime perjantaina oli mahtava Pariisin Kevään levyjulkkarikeikka, jota ennen vietettiin seitsemän antoisaa ja kylmää tuntia Nosturin ovien eessä. Keikka itessään olin törkeen hyvä, mutta uskoni ihmiskuntaan taas vähän horjui kun porukka oli niin älyttömän epäkohteliasta. Mustakin on tosi nautinnollista huitoa porukkaa kyynärpäällä päähän/niskaan/kylkeen ja tunkea sen jälkeen siihen missä ne ennen edellämainittua hyökkäystä. Itselläni oli hyvää tuuria ja säilytin eturivipaikkani koko keikan ajan, mutta osa mun kavereista ei ollut ihan yhtä onnekkaita. Huomatkaa myös tää mahtava kuvamateriaalini keikasta. :D Ainoa hetki kun tajusin kaivaa kameran esille oli ennen kun bändi aloitti soittamisen.

Lauantai meni onneksi chillatessa ja meidän isän synttäreitä juhliessa, mutta sunnuntaina olinkin taas menossa. Luvattiin kaverini kanssa kirjoittaa koulun bändimaratonista juttua vuosikirjaan ja pitikin istua koko päivä kamera (koulun Canon 550 ♥) kädessä Vernissan penkeillä. Kaikki parikymmentä bändiä soittivat kuitenkin tosi hyvin, joka teki siitä seitsemästä tunnista epämukavilla penkeillä istumisen arvoista. :)

Mut nyt suuntaan kohti sohvaa, koska pitkästä aikaa vapaailta ilman mitään tekemistä. Näitä vois olla useamminkin! :) Tsau, palaillaan taas jossain välissä.

♪ Pariisin Kevät - Tulivuoria